Kotitalousvähennys 2021 sekä Rahoitusmahdollisuus
Kuinka paljon vähennystä voi saada?
Kotitalousvähennys on maksimissaan 2 250 euroa vuodessa. Omavastuu on 100 euroa henkilöltä vuodessa.
Vähennys on henkilökohtainen, joten voit saada puolisosi kanssa yhteensä 4 500 euron vähennyksen.
Jos verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen, tai vähennys ylittää enimmäismäärän, Verohallinto vähentää automaattisesti vähentämättä jääneen määrän puolison veroista. Vähennys tehdään samalla tavalla kuin se olisi tehty, jos puoliso itse olisi vähennystä vaatinut.
Vähennys on 40 % arvonlisäverollisesta työn osuudesta. Saat maksimivähennyksen, kun yritykselle maksamastasi laskusta työn osuus on 5 875 euroa (5 875 euroa x 40 %) – omavastuu 100 euroa = 2 250 euroa.
Loppuvuoteen ajoittuvissa remonteissa voi hyödyntää kotitalousvähennyksen jopa kahdelta vuodelta.
Rahoitusmahdollisuus
Kylppäriremontti voidaan hoitaa myös rahoituksella. Silloin rahoitussopimuksen solmimisajankohta on samalla remontin maksuvuosi. Tämä helpottaa kotitalousvähennyksen laskemista ja hakemista. Remontin voi vähentää edellisen vuoden verotuksesta, mikäli rahoitussopimus on tehty ennen vuodenvaihdetta ja remontti toteutetaan seuraavan vuoden puolella. Esimerkiksi kun rahoitussopimus tehdään valmiiksi joulukuussa 2021 ja remontti toteutetaan helmikuussa 2022, haetaan kotitalousvähennys vuoden 2021 verotuksesta. Rahoitusyhtiöltä tulee lasku remontista sen jälkeen, kun remontti on valmistunut.